En uskonut ikinä sanovani tätä, mutta elämä on perseestä.
Se oikeasti on, mitä järkeä on elää perheessä jolle en merkitse mitään?
En halua palata siihen paskamaiseen Amistoon, kaikki päivät ovat kuitenkin sitä samaa: saan kuulla opettajiltani miten huono olen, luokkatoverini tuijottavat minua kuin mitäkin luonnonoikkua, kukaan ei puhu minulle ja entinen ystävänikin vain mulkoilee minua vihaisesti viitsimättä edes kertoa mikä hemmetti häntä vaivaa!
Kun minulla on murheita kukaan ei edes viitsi kuunnella, isäkin vain huutaa, eikä välitä minusta yhtään.
Nykyään hän käyttäytyy kuin olisi etuoikeutettu ihminen - vain siksi että hänellä on hyvälaatuinen syöpä.
Minun Ei tulisi eikä tarvitsisi kestää tälläistä.
Mutta minkäs teet, ihmiset tuntuvat välittävän vain itsestään, eikä muilla ole väliä.
En tiedä enää mitä tehdä, pitääkö minun jatkaa tätä merkityksetöntä elämääni vai kuolisinko mieluummin?
En halua kuolla, mutten myöskään jatkaa tälläistä elämää.
Enkä voi lähteäkkään kotoa, millä minä eläisin? Rahaa minulla on muutenkin niukasti joten en oikeasti tiedä mitä tehdä!
