Vihassa ei ole hyvä elää

Tein sovinnon sen kanssa, koska en jaksanut olla enää vihainen.
Mutta eipä se sano minulle sanaakaan.
No puhukoot sitten jos puhuu, minä olen asiani hoitanut!

Mutta jos hän vielä angstaa turhaan kutsun häntä emo-angsti-Sasuke-Nejiksi (Inhokki hahmoni Narutosta>,D)
Tiedän kuitenkin ettei hän (siis ystäväni, ks. edellinen kirjoitus) tahdo olla vihoissaan minulle. Hän ei vain uskalla puhua.
Mutta aina kun nauramme luokkalaistemme toilailuille hän katsoo minua silmiin sama vanha pilke silmäkulmassaan. Ihan kuin yläaste aikoina..

Ystävät ikuisesti - Ei tasan!

Kuuntelee: LADY! LADY! OST - Track 5
Mieliala: Surullinen

Huoh, minulle se aina sattuu ja tapahtuu..
Juuri kun kuvankäsittelyn ja Ulkoasun totetuksen opettaja lakkasi syrjimästä niin toinen aloittaa. Äidinkielen opetaja - tuttua minulle, äidinkielen opettajat syrjivät yläasteella aina..

No tänään se ei suostunut ottamaan vastaan edes tekemääni kirjoitelmaa eilisestä vierailustamme WS BOOKWELiin.
Mutta "parhaan kaverini" kyllä.
Kaikki opettajat suosivat sitä.
Vertaavat aina meitä toisiimme ja minä olen se huonompi osapuoli aina.

Ystävälläni on ongelmia tai ei.
En oikein tiedä, haluaisin auttaa, hän viltelee itseään saadakseen huomiota eikä syö koska ei viitsi (hän on kertonut minulle)

Tein taannoin koulussa aineen.
No sain kuulla että "ystäväni" aine oli paras. Annoin aineeseen kaikkeni ja kun tämä ystäväni ei edes huomannut että olin jo aiemmin pahoittanut mieleni ajattelin "en jaksa enää!"

Hänen jatkuva angstaamisensa ilman syytä masentaa minua - hyvänä ystävänä haluan auttaa, mutta ei siitä tule mitään kun hän ei edes kerro mikä on hätänä!
En yksin kertaisesti enää jaksa yrittää.
Olkoon minun puolestani yksin.
En jaksa hänen angstaamistaan, ilkeilyään enkä ainaisia vittuilu vastauksia kysymyksiini!
En enää jaksa olla hänen ystävänsä.
Se on loppu nyt.

Aiemmin 17-vuotis syntymäpäivä juhlissani, hän ensitöikseen sotki yhden toisen kaverini kanssa manga-hyllyni ja sitten vielä menivät ilman lupaa koneelleni josta suutuin.
Ymmärsin asian niin etteivät he välittäneet kuin manga-hyllystäni ja animea täynnä olevasta koneestani (lukivat mm. Fruits Basketia ja yrittivät katsoa Fushigi Yuugia)
Huusin heille vihaisesti ja juoksin itkien parhaan ystäväni ja muiden vieraiden luo.
Toinen niistä ystävistäni pyysi anteeksi mutta se ystävä josta kerroin aiemmin ei.
Siksi ajattelin, että nyt se on loppu.

Perheissäkö muka aina suositaan nuorinta?

Perheissäkö aina suositaan nuorinta?
Älkää naurattako, ei päde ainakaan meidän perheeseen!
Minä olen perheemme nuorin ja se olen minä jota perheessä syrjitään.
Isosiskoni ei edes ole opiskellut peruskoulun jälkeen yhtään mitään, hän jätti koulun kesken.
Mutta minun on kuulema pakko opiskella ja vieläpä sellaista alaa joka ei kiinnosta!
Kaikenlisäksi joudun kuuntelemaan kaikki isäni valitukset aina eläkkeestä ja raha-asioista säähän!
Piru vie, eiväthän ne edes kuulu minulle!
Sitä paitsi isä sanoi kerran etteivät MINUN huoleni kuulu hänelle.

Olen väsynyt tähän, tänäkin aamuna en olisi enää jaksanut nousta ylös sängystä.
Olen lopen uupunut.
Aina kun sanon jonkun totuuden isästäni tai siskostani niin minähän se saan huudot niskaani!
Tämäkö muka normaalia!
Kuuluuko minun kestää tälläistä?

Joskus tuntuu siltä kuin en kuuluisi perheeni luo, ja etteivät he halua minua.
Huoh..mikseivät ne sossu-taltat voineet sijoittaa minua muualle..