Huokaanpa tässä nyt oikein ääneen, tai sitten en, sillä se saattaisi häiritä muita työssäoppijoita..
Istun täällä kuulokkeet korvilla, musiikki pauhaa ja minulla on pitkästä aikaa niin paha olla etten tiedä mitä tässä sanoisi tai tekisi.
Kyseessä on taas se vanha tuttu yhteishaku, opolta sain sellaisen diagnoosin etten tule luultavasti lukioon pääsemään eikä minulla ole opiskelupaikkaa ensivuodelle. Niin. Miettinette varmaan mitä siitä seuraa?
Teillä ei ole siskoa kuten minulla, tiedän siskonne ei varmaan jättänyt opintojaan peruskoulun jälkeen kesken? Teidän siskonne ei varmaan käytä perheen rahoja itsekkäisiin tarkoituksiin? Teidän siskonne ei varmaan biletä iltoja kavereidensa kanssa ja palaa kotiin aamuyöllä ovet paukkuen. Teidän siskonne ei varmaan huudata musiikkia niin että seinät tärisevät. Joo, juuri tuon takia yläasteen päättötodistukseni oli mitä oli. Ja sama rumba jatkuu yhä. Isä vain paasaa että hemmetti kun siskoni on iso riesa. Minä sanoin sille tänään että käskee siskon joko muuttaa tapansa tai häipyä. Kyllä tämä tilanne stressaa minuakin, ikään kuin minulla ei olisi jo liikaa stressiä valmistumisen ja ensivuoden takia.
Isä ei tietenkään ymmärrä, kysyin siltä että mitäs jos en saakkaan opiskelu paikkaa?
"Sen näkee sitten." Ei noin vastata! Tekisi oikeasti mieli haukkua se tässä pataluhaksi mutten taida..
Joo eipä tämä vuodatus auttanut yhtään. Oikeastaan olo tuntuu vielä pahemmalta.
Mikä tässä päivässä ei enää voisi mennä pieleen, ensin kaadutaan jäiset portaat alas kun isä ei tajua että sen liiat lumityöt vaan pahentaa asioita pakastumisen jälkeen. Joka paikkaa jomottaa vieläkin + vasemman käden rystynen on turvonnut. Kyllä taidan sittenkin huutaa sille ukolle ihan vain siksi että se tajuaisi että pahentaa valituksellaan tilannettani. Enkö minä sitten valita? Kyllä valitan, eikö minulla ole siihen oikeus mitä?!
Minun odotetaan aina olevan se mukautuvaisempi mutta kohta haistatan noille paskat!
Tästä tilanteestani tulee mieleeni ihan Percy Jackson-fanfictionini, Metsästäjättären päähahmon Minean alkutilanne. Hänellä oli samat ongelmat. Kaikki huipentui kun hänen ehkä hieman yli itsekäs sisarensa sitten jätti Minean yksin pärjäämään kotiin palanneen juoppo-äidin ja samanlaisen vanhan aikaisen isän kanssa kuin minulla.
Minea ajatteli, kuten ykkösluvun lukeneet tietävät että kohta lähtee henki, väkisin tai ei.
Sittenhän Minea tapasi Artemiin ja paria viikkoa myöhemmin meillä on uusi Artemiin metsästäjä. Kun asiat vain menisivätkin niin mutkattomasti että kun tadaa vannot valan olet yht´äkkiä kuolematon, supervahva ja nopea ja osaat tapella eikä sinun enää ikinä täydy palata elämääsi - ikinä! Mutta tämä maailma ei vain toimi niin.
Harmi sinäänsä, jos tämä maailma olisi hyväksyvämpi täynnä vähän enemmän mukavempia ihmisiä tai vaikka sitten niitä Kreikkalaisten myyttien jumalia olisi tämä maailma edes vähän hauskempi..
Juuri nyt olo helpottui vähän. No jos minä en todellakaan pääse mihinkään opiskelemaan, isä saapi sitten hoitaa asian! Minusta ei tule mitään tyhjäntoimittajaa kuten eräästä sukuuni kuuluvasta..
Jospa yrittäisin sitä Percy Jackson Stand In the Rain-ficciä. Päähenkilö Angelique kun on kopio minusta :/ Hänellä on ehkä siksi helppo kirjoittaa.
See yuu, ihmiset ja murmelit (ja anteeksi masentava valitus blokkaukseni)♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti