Niin, täältä tulee taas angstailua.
Isäni mielestä minä kiukuttelen, KUN viittävailla ITKEN sillä menetin pitkäaikaisen ystäväni - jota kutsuin joskus nimikkeellä ´paras ystävä´ - onnekseni en enää viime vuosina kutsunut häntä siksi, jos olisin tuntuisi kai vielä pahemmalta..
Tosin minulla ei ole nyt netin ulkopuolella yhtään ystävää se tässä vasta kamalaa on.
Tai kamalinta on se tapa jolla minut jätettiin, ja miten minua haukuttiin vaikka tyyppi pyysikin anteeksi ei tuollaista ihan niin nopeasti voi unohtaa tai antaa anteeksi.
Tekstiviesti, se on minun mielestäni aina ollut inhottavin (ellei jopa raukkamaisin) keino jättää toinen ihminen.
Annoin hänen kyllä ymmärtää ettei anteeksipyyntöä hyväksytty.
Hän itsekin myönsi tehneensä väärin haukkuessaan minua - avasin siis suuni ja sanoin ettei tyyppi tajua yhtöön ´itsekyydestä´ - ei sillä tavalla mitä minä olen nähnyt, totesin ettei hän tunne minua laisinkaan, enkä minäkään häntä - ne viestit tosin taisivat puhua puolestaan.
Niinpä käskin häntä poistamaan numeroni, jos jonkun niin hänen kanssaan en tahdo enää olla enää missään tekemisissä.
On jo tarpeeksi rankkaa elää niiden asioiden kanssa mitä hän minulle viesteissään pisti. Muistan ne kokoajan, näen ne kokoajan mielessäni. Koulukin on siitä lähtien mennyt harakoille. En saa öisin unta, minua ei huvita nousta aamuisin sängystä, tekisi mieli vain itkeä. Olen opa joutunut silkan pahanolon takia lähtemään kesken päivän.
Menen tänään juttelemaan koulun hyvinvointi henkilön kanssa, mutta tuskinpa hän voi minua auttaa.
Ja mikäli tämä ex-ystäväni sattuu tätä lukemaan niin minä en jaksa enää välittää, ajatelkoon mitä ajattelee. Totuus on kuitenkin se että minäkin olen vain ihminen, minunkin on pakko purkaa tunteitani johonkin. Eikä elämä ole minun kohdallani ollut koskaan ollut ruusuilla tanssimista.
Mutta en ole yksin, minulla on eräs nettikaverini joka on kokenut täsmälleen saman kuin minä nyt. Hänen mukaansa olo helpottuu ajan myötä. Yhtä asiaa enempää en vain toivo: toivon että voisin unohtaa tämän niin sanotun ystäväni. - Silloin olonikin helpottuisi.
Tässä siis syy sille miksen ole viimeaikoina jaksanut päikätä sivujani.
Totuus on että olen ihan loppu, eikä kukaan kotona sitä tunnu käsittävän, isänkin mielestä uusi tietokoneeni on syypää kaikkeen, eikä ex-ystäväni muka olisi voinut koskaan tehdä mitään tuollaista minulle.
Vaikka eihän hän asiaa käsitä, eihän isälläni ole edes ystäväiä - miten hän voisikaan ymmärtää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti